Amatööri tekee asiat niinkuin ne on aina tehty.
Ammattilainen järjestelmällisesti kyseenalaistaa tekemistä ja pyrkii siten parantamaan yhdessä sovittua prosessia.
Amatööri sanoo kyllä ja toivoo parasta.
Ammattilainen arvioi tehtävän paloina ja antaa siihen pohjautuvan vastauksen. Vaikka se olisi ei.
Amatööri kaipaa kiitosta ja ylistystä.
Ammattilainen tarvitsee tiedon siitä, miten homman saa hoidettua seuraavalla kerralla vielä paremmin.
Amatööri antaa muiden hallinnoida kalenteriaan ja työpäiväänsä.
Ammattilainen järjestää aikataulunsa palvelemaan yhteistä päämäärää.
Amatööri antaa muiden kantaa vastuun.
Ammattilainen kertoo kohtaamistaan ongelmista, jotta muut voivat toimia todellisen tilanteen mukaisesti.
Amatööri keskittyy tekemään niitä asioita, jotka ovat kivoja.
Ammattilainen menee mieluusti mukavuusalueensa äärirajalla ja ylikin.
Amatööri onnistuu, koska tavoitteet osuivat kohdilleen.
Ammattilainen onnistuu useammin, koska homma on alusta asti mietitty.
Amatöörille on oman agendan läpivieminen tärkeää.
Ammattilainen tähtää edustamansa yhteisön onnistumiseen.