• Anna kollegoillesi mahdollisuus tehdä työnsä tehokkaammin

    broken image

    Junnaako tiimisi jatkuvasti samojen ongelmien suossa?

    Tekemällä samalla tavalla saadaan samanlaisia tuloksia. Tekemällä järjestelmällisiä muutoksia voidaan tuloksia ohjata haluttuun suuntaan.

    broken image

    Eivätkö yhteiset työtavat tartu?

     

    Kickoffit, palopuheet ja hienot kalvot eivät saaneetkaan kollegoita noudattamaan uutta mallia. Jos otat heidät mukaan päättämään, tilanne voi muuttua.

  • Ideologia

    Muutoksia ei kannata viedä läpi ylhäältä johdettuina isoina operaatioina. Organisaation tulee sen sijaan tehdä jatkuvasti hallittuja, mitattavia parannuksia. Pienten muutosten yhteisvaikutuksesta syntyy kilpailuetu. Jatkuva prosessi, johon kaikki arvoa tuottavat tekijät on sitoutettu, aikaansaa pysyviä vaikutuksia.

  • JCBO yrityksestä

    Lean & Agile

    Lean on tapa välttää hukkaa. Se toteutuu sisääntulevan työn standardointina, prosessin mittaamisena ja tulosten pohjalta tehtävänä jatkuvana iterointina. Keskiössä on tekijä, joka omasta osaamisestaan pystyy suoraviivaistamaan ja yksinkertaistamaan toimintaa tuottavammaksi, kunhan vain saa siihen luvan. Leania käsitellään laajasti kirjallisuudessa ja siihen liitetään erilaisia työtapoja, sekä työkaluja.

     

    Agile puolestaan on ketterää kehitystä. Mm. Scrum ja Kanban ovat metodologioita, joiden puitteissa kehitetään. Ominaista ovat nopeat syklit, joiden aikana keskitytään toimittamaan arvoa tuottavia kokonaisuuksia. 

    Special Sensei - József Pap

    József on kerännyt kokemusta sammuttamalla kasapäin it-alan tulipaloja. Hakattuaan riittävän kauan päätä seinään, hän tajusi, että järjestelmällisellä, mitattavalla ja ihmiset huomioivalla tavalla tulipalot tarvitsee sammuttaa vain kerran.

     

    Vapaa-aikanaan József lukee, opiskelee kieliä, harjoittelee ja opettaa kamppailulajeja, sekä harrastaa milloin mitäkin ruumiinkulttuurin muotoa salsasta painonnostoon.

     

    Kokemusta voi tarkemmin tarkastella LinkedIn-profiilista. Lisätietoja ja referenssien yhteystietoja saa olemalla suoraan yhteydessä Józsefiin.

  • Yhteystiedot

     

     

    broken image

    +358 40 748 1154

    broken image

    Meripuistotie 5B19A

    00200 Hki